Tervetuloa Kotolinnaan

Vanhan ajan tunnelmaa nykyaikaisin
mukavuuksin Kotolinnassa

Historian henkäys

Kotolinna on vanhan ajan tunnelmaa henkivä ja nykyaikaiset palvelut tarjoava majatalo upeassa jokirantamiljöössä Paltamon keskustassa.

 

Perheystävällinen kokoontumispaikka palvelee niin matkailijoita, paikallisia asukkaita ja yrityksiä kuin etätyötä tekeviäkin. Kotolinna on kulttuurihistoriallisesti merkittävä paikka Paltamon seudulla ja uudistuksen myötä nyt kaikkien käytössä oleva kodikas keskus monille palveluille.

 

Kotolinnalla on vaiheikas historia. Kiehimänjoen rannalla sijaitseva, vuonna 1950 rakennettu rakennus on ollut alkujaan lääkärintalo. Tämän jälkeen se on toiminut päiväkotina ja käsityökeskuksena. Viimeisimmäksi talo on ollut yksityisomistuksessa ja vuonna 2020 rakennus tontteineen siirtyi Kotomo Oy:lle.

 

Historiaa henkivään taloon on tehty peruskorjausta suojelumerkinnän mukaisesti aikakaudelleen ominaisia piirteitä kunnioittaen.

Kotolinna - Kotomo
Kotomonpalvelut3

Kotolinnan palvelut

Nykyaikaan päivitetyt tilat palvelevat vaativampiakin tarpeita. Kotolinnasta löytyy neljä tunnelmallista majoitukseen ja etätyöskentelyyn sopivaa huonetta, oleskelu- ja ruokailutilat, keittiöt, saunatilat ja tekemistä koko perheelle. Lisäksi pihapiirissä asiakkaiden käytössä ovat pihasauna ja poreallas sekä terassi jokimaisemalla.

 

Kotolinnassa mahdollistuvat makeat unet ja leppoisat lomapäivät, etätyöt ja kokoukset sekä suuremmat ja pienemmät juhlat. Yhteistyökumppaneidemme kanssa toimitamme asiakkaillemme tarjoilut, retkivälineet sekä opastukset.

 

Olipa toiveenasi lyhyt- tai pidempiaikainen majoittuminen tai viikonlopun kestävä kestitys isommalle porukalle, Kotolinnassa nautitte olostanne silmiä hivelevässä ympäristössä!

Koko Kotolinna käyttöösi

Etsitkö paikkaa isommalle seurueelle?
Vuokraa koko Kotolinna käyttöösi. Hinta alkaen:
370 €/ vrk.

Kotomo Kotolinna
Kotomon palvelut2

Lisäpalvelut

Liikunta- ja harrastusvälineitämme lainaten ja vuokraten vieraamme pääsevät huolehtimaan myös hyvinvoinnista. Päivän päätteeksi rentoutuminen saunojemme pehmeissä löylyissä ja ulkoporealtaassa kauniissa jokimaisemassa täydentävät kokemuksen. 

Tutustu lisää saatavilla oleviin lisäpalveluihin!

Majoitus

Kotolinnassa vierailijat majoittuvat vanhaa aikaa huokuvissa ja modernit palvelut tarjoavissa tunnelmallisissa huoneissa.

 

Tarjolla on 1-2 hengen huoneita sekä perhehuone. Kotolinnasta voit myös varata koko yläkerran huoneiston, kaikki alakerran tilat tai koko talon omaan käyttöön. Asiakkaidemme käytettävissä on molemmissa kerroksissa sijaitsevat oleskelu- ja ruokailutilat sekä keittiöt ruoanlaittovälineiden ja astiastojen kera.

Kotolinna majoitus
Kotomo lahjakortit

Juhlat, kokoukset & etätyöt

Kotolinnassa järjestät juhlat ja kokoukset, teet etätöitä ja huolehdit työhyvinvoinnista. Rauhallinen ympäristö sekä nykyaikaiset puitteet ja tekniikka tarjoavat ihanteelliset olosuhteet tärkeille juhlille, työskentelylle tai kokoontumiselle.

Tervetuloa!

Tervetuloa upeaan Kotolinnaan!
Jos herää kysyttävää, ota yhteyttä!

Kotolinna_talologo

Tervetuloa Kotolinnaan!

Heräsikö kysyttävää? Ota meihin yhteyttä, autamme mielellämme!